Hyppää sisältöön

Lähdettä viimeistellään luovutusvalmiiksi huhtikuun alkuun

Launeen monitoimitalo Lähde on luovutusvalmis suunnitellun aikataulun mukaisesti huhtikuun alussa.

Kirjoittaja: Tomi Tenhunen ja Esko Taipale

Tomi Tenhunen on Lahden Tilakeskuksen projektipäällikkö ja Esko Taipale rehtori ja Lähteen toiminnanjohtaja.

Lähteen maaliskuun blogissa projektipäällikkö Tomi Tenhunen Lahden Tilakeskuksesta kertoo, että talon sisävalmistusvaihe on loppusuoralla.
– Matkan varrella asioiden ja aikataulujen yhteensovittaminen on vaatinut joustamista kaikilta osapuolilta, mutta yhteishenki on osoittautunut hyväksi rakentajien, rakennuttajien, valvojien ja tulevien käyttäjien kesken.

– Iso rakennusprojekti, hienosti ja aikataulussa valmistuu, kiittää myös toiminnanjohtaja, rehtori Esko Taipale.

Kuvassa alla Skanska Talonrakennus Oy:n Jukka Grip viimeistelee betonilattian pintaa pääaulassa.

Asioita viimeistellään joka rintamalla. Yhteydenpitoa ja kokouksia on pidetty taajaan. Puhelimet soivat ja sähköpostia liikkuu paljon. Tenhusen mukaan nyt ollaan siinä vaiheessa, että vika- ja puutelistoja käydään läpi ja loppusiivousta tehdään.

Tekniset asennukset, ilmanvaihto, sähkö, vesi ja viemäri ovat jo kokolailla valmiita. Teknisten järjestelmien koekäyttöä, testausta ja säätöjä vielä tehdään. Testaukset ovat edenneet rakennusosa kerrallaan, kunnes koko kiinteistön järjestelmät on läpikäyty.

Rakennuksen kunnossapito-ohjelma ja huoltokirja laaditaan sähköisesti. Kun rakennus on valmis, niin sen avulla taloa osataan ylläpitää alusta lähtien asianmukaisesti. Kiinteistöhuoltoa perehdytetään kiinteistökierroksin ja järjestelmäopastuksin.

Pihatöitä aloiteltiin viime kesänä ja ne ovat 75%:sesti valmiit. Keväällä sitten tehdään vielä viimeiset silaukset ja istutukset.

Kaideasennukset rappukäytävissä ja pääaulassa ovat lähes valmiit.
Neovo Solutions Oy:n Janne Seppä liimaa huopaelementtejä pääaulan seinän taideteokseen.
Päiväkodin henkilöstöä jalkautui tutustumaan tulevaan työpaikkaansa.

– Touko- ja kesäkuussa Lähteen tulevat käyttäjät, henkilöstö, lapset ja nuoret sekä huoltajat pääsevät vähitellen taloon tutustumaan. Uusissa tiloissa järjestetään esimerkiksi kevätjuhlia, tulevien ekaluokkalaisten ja eskarilaisten sekä Liipolan toimintayksiköstä 5. luokalle Lähteeseen siirtyvien oppilaiden tutustumisia. Kesäkuun alussa kiinnostuneille kuntalaisille järjestetään avoimet ovet, lupaa Lähteen toiminnanjohtaja, rehtori Esko Taipale.

Lähteen rakentamisen ammattilaisia

Tilaaja, rakennuttaja
Lahden Tilakeskus, projektipäällikkö, Tomi Tenhunen

Rakennesuunnittelu Ins. tsto Kaitila Oy

Pääurakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy,
työpäällikkö Marko Kurvinen
vastaava mestari Jouni Nykänen
tuotantoinsinööri Tero Karhu

LVIA-suunnittelun ohjaus ja valvonta
LVIS ins. tsto Timo Vättö Oy

Sähkösuunnittelun ohjaus ja valvonta
ENERGO Engineering Oy

Rakennuttajakonsultti ja talorakennustöiden valvonta
Rakennuttajakonsultti Sweco PM Oy,
projektipäällikkö Ari Salminen

Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Perko Oy
pääsuunnittelija Tomi Perko
suunnittelija Timo Isotalo

Geo-suunnittelu
Ins. tsto Pohjantekniikka Oy
_ _ _

kuvat Esko Taipale