Hyppää sisältöön

Miten kotoutuminen onnistuu?

Kotoutumisen tärkeimpiä tekijöitä ovat suomen kielen taito ja oman tavoitteen löytäminen. 

Kirjoittaja: Selcan Mancak, Elena Petrasova ja Abdulkader Jafar

Kirjoittajat ovat Lahden työllisyyden kuntakokeilun vieraskielisten palveluiden omavalmentajia, jotka ohjaavat maahanmuuttajia oman kokemuksensa pohjalta.

Selcan Mancak: Kokeile rohkeasti!

Olen kotoisin Turkin Istanbulista, jossa suoritin alemman korkeakoulututkinnon kansainvälisissä suhteissa. Muutin Suomeen 4,5 vuotta sitten perhesiteiden perusteella.

Ensimmäinen vuoteni Suomessa kului pelkästään kieltä opiskellen. Haaveeni oli suorittaa maisterintutkinto kansainvälisessä politiikassa suomen kielellä ja kotoutumisajallani. Olen toteuttanut haaveeni: valmistuin Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisterina kesäkuussa 2020.

Aloittaessani opinnot luulin, että suomen kielen taitoni ei riittäisi. Mutta en luovuttanut, enkä koskaan edes ajatellut luovuttavani. Minulla oli aina sanakirja kädessäni, ja opiskelin usein 15 tuntia päivässä.

Tavoitteeni saavuttaminen ei ollut helppoa. Mutta minua ohjattiin hyvin kotoutumisprosessissani. Olen aina saanut tarvitsemani tiedot ja palvelut – joskus suomen kielen opettajaltani, joskus ohjaajalta, joskus vastuuvirkailijalta. Olen onnekas siinä, etten ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, ja kotoutumisen prosessi on motivoinut minua.

Samalla tavalla vakuutan asiakkailleni, etteivät he ole yksin, vaikka monet heistä tuntevat tilanteensa vaikeaksi ja ovat epätoivoisia suomen kielen opiskelun ja opintoihin pääsemisen suhteen. Me omavalmentajat olemme täällä auttamassa heitä ja tarjoamassa palveluita.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että suomen kielen taito, hyvä ja laadukas ohjaus sekä oppimismotivaatio ovat tärkeitä tekijöitä kotoutumisessa. Kerron asiakkailleni, että pystyt toteuttamaan haaveesi, vaikka et osaisi kieltä hyvin. Jos opiskelet ja kokeilet etkä luovuta, onnistut!

Elena Petrasova: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan oppia suomea

Olen kotoisin Venäjän Karjalan Petroskoista, jossa on aina tuntunut Suomen ja Venäjän yhteinen kulttuuri ja historia. Kävin lukion kansainvälisellä luokalla, jota myöten päädyin Suomeen ja opiskelemaan Metropolia Ammattikorkeakoulun englanninkieliselle European Business Management -linjalle.

Metropolian opinnoissa en kuitenkaan oppinut suomea, ja ilman kielitaitoa töitä ei löytynyt valmistumisen jälkeen. Päätin että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja keskityin suomen kielen opintoihin. Aloitin myös vapaaehtoistyön nuorisotalolla, jossa harjoittelin suomen kieltä nuorten kanssa iltaisin.

Ymmärsin työssäni nuorten parissa, että sosiaaliala on lähellä sydäntäni ja että teen merkityksellistä työtä. Haluan jatkaa tällä alalla, ja olen hakenut opiskelemaan sosionomiksi. Tavoitteeni on tukea maahanmuuttajia, jotta he pääsevät suomalaiseen työelämään. Koska olen itse maahanmuuttaja, tunnen maahanmuuttajien tarpeet ja haasteet.

Abdulkader Jafar: Työllistyminen on sekä tavoite että tie kotoutumiseen

Saavuin Suomeen turvapaikanhakijana syksyllä 2015. Olen kotoisin Syyriasta, mutta asuin 10 vuotta Irakin Kurdistanissa ja työskentelin siellä neljä vuotta lakimiehenä. Sain oleskeluluvan Suomesta ja oman vuokra-asunnon talvella 2016, mutta seuraavat kolme vuotta kuluivat suomen kieltä opiskellen ja siitä noin 10 kuukautta työkokeiluissa maahanmuuttajien palveluissa. Työllistymisen vaikeus masensi. Tutkin mahdollisuuksia opiskella yliopistossa.

Ensimmäisen työpaikkani sain nuorten palveluista Lahden Ohjaamosta keväällä 2019. Opin paljon varsinkin kantasuomalaisilta nuorilta, ja kielitaitoni parani. Joulukuussa 2020 siirryin Hämeen TE-toimiston palvelukseen kotoutumisen asiantuntijaksi ja sitä myöten kuntakokeiluun omavalmentajaksi. Olen hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan työn ohella julkisoikeutta hallintotieteiden maisteriohjelmaan.

Ystävyys vuokranantajieni kanssa (edelleen samat kuin 2016) on ollut minulle tärkeä tekijä, jota kautta olen tutustunut suomalaiseen elämään.

Olen oppinut 5,5 vuoden kotoutumisprosessini aikana Suomessa, että tärkeintä on tietää oma tavoite ja löytää polku tavoitteeseen.

Kotoutumiskoulutus on hyvä alku, josta päästään eteenpäin. Kotoutujan tulee pitää mielessä, että hän on tullut tänne jäädäkseen ja toimimaan yhteiskunnan jäsenenä, ei vain käymään. On tärkeää olla kärsivällinen.

Työ on ratkaiseva tekijä kotoutumisessa. Työssä oppii kielen ja kulttuurin sekä ystävystyy kantasuomalaisiin.