Lahden kaupunki haluaa profiloitua merkittävänä tapahtumakaupunkina. Tapahtumakumppanuuden avulla pyritään edistämään Lahden asemaa erityisesti kotimaisten ja kansainvälisten suurten tapahtumien järjestäjänä.
Käytännössä kaupunki voi toimia tapahtuman kumppanina monin eri tavoin: erikseen tehtävillä päätöksillä tapahtumalle voidaan myöntää suoraa taloudellista tukea, tapahtuman kutsuvieraille voidaan tarjota kaupungin vastaanotto, tiloja ja alueita voidaan luovuttaa veloituksetta tai alennetuin kustannuksin tapahtuman käyttöön jne.
Laajemman kumppanuuden kohdalla etusijalla ovat tapahtumat, joilla on laaja valtakunnallinen tai kansainvälinen medianäkyvyys sekä tapahtumat, joilla on selkeä vaikutus alueen matkailutuloon.
Kulttuuritapahtumilla on mahdollisuus hakea erikseen projektiavustusta.
Muut rahoitusmahdollisuudet
Erityisesti suurtapahtumat tarvitsevat usein ulkopuolista tukea tapahtuman toteuttamiseen. Perinteisten tukien lisäksi voi myös harkita hanke- tai projektimahdollisuuksia ja erilaisia yhteistyökumppanuuksia, joita voi löytyä mm. seuraavien tahojen kautta:
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustukset: www.minedu.fi
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset: www.ely-keskus.fi
Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus: www.tekes.fi
Lisätietoja