Hyppää sisältöön

Hakeminen varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen

Jokaisella lapsella on oikeus osallistua, leikkiä, oppia ja oivaltaa. Lahdessa kehitämme varhaiskasvatusta lapsen ääntä kuunnellen.  Tutustu kehittämistoimintaamme videolla.

Kaupunki tarjoaa varhaiskasvatusta eri muodoissa:

  • Tarjoamme varhaiskasvatusta päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa perheiden tarpeiden mukaan. Esiopetusta järjestetään päiväkodeissa ja koulujen yhteydessä.
  • Kaupungin päiväkodit tarjoavat osa- ja kokoaikaista varhaiskasvatusta, esiopetusta sekä vuoro- ja iltahoitoa alle kouluikäisille lapsille. Erityistä tukea tarvitseville lapsille järjestetään erityisvarhaiskasvatusta.
  • Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan kodissa toteutettavaa varhaiskasvatusta. Perhepäivähoitoryhmän muodostaa neljä alle esiopetusikäistä lasta.
  • Avoin varhaiskasvatus on tarkoitettu 2–5 -vuotiaille kotona oleville lahtelaisille lapsille. Avointa varhaiskasvatusta järjestetään aamu- ja iltapäivisin.
  • Kunnallisen varhaiskasvatuksen vaihtoehtona on yksityinen varhaiskasvatus.

Hakeminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti

Hakuaika elokuussa vapautuviin varhaiskasvatuspaikkoihin ja esiopetukseen on tammikuussa 8.–22.1.2024. Elokuun varhaiskasvatuspaikasta perheille ilmoitetaan toukokuun puoliväliin mennessä. Mikäli perhe hakee sekä esiopetus- että sitä täydentävää varhaiskasvatuspaikkaa, niin perhe saa tiedon kummastakin paikasta jo huhtikuun puoliväliin mennessä.

Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden lasten varhaiskasvatustarpeen mukaan, kuitenkin viimeistään neljä kuukautta ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve aiheutuu työllistymisestä, koulutuksesta tai opiskelusta eikä ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava välittömästi, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen tarvetta.

Huom! Kun olet onnistuneesti lähettänyt hakemuksen varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkaan tai vaikka vain alustavasti kurkannut lomaketta, niin klikkaa Kirjaudu ulos -painiketta päästäksesi ulos hakusovelluksesta.

Hae varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkaa tai palveluseteliä

Ohjeita varhaiskasvatuspaikan hakemiseen

  1. Tutustu varhaiskasvatuksen eri muotoihin: varhaiskasvatus päiväkodissa, varhaiskasvatus perhepäivähoidossa, yksityinen varhaiskasvatus, avoin varhaiskasvatus.
  2. Tutustu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin.
  3. Tee hakemus varhaiskasvatukseen vähintään neljä kuukautta ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Linkki hakemukseen.
  4. Tutustu päätökseen varhaiskasvatuspaikasta, kun sen saat sähköisen asioinnin kautta, mikä vaatii suomi.fi -vahvan tunnistautumisen. Huom! Suomi.fi -palvelun kautta lähetät tietoturvallisesti asiointiin liittyviä viestejä ja liitetiedostoja mm. kaupungille. 1.2.2024 alkaen päätös tulee Edlevo-sovellukseen. Voit tarkastella päätöksiä myös Edlevon selainversion kautta.
  5. Sovi halutessasi tutustumiskäynnistä suoraan varhaiskasvatuspaikan kanssa.
  6. Ota varhaiskasvatuspaikka vastaan varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa, mikä vaatii suomi.fi -vahvan tunnistautumisen. Ohje paikan vastaanottamiseksi löytyy sivun liitteistä.
  7. Mikäli ette ota tarjottua paikkaa vastaan, paikan peruminen tehdään sähköisen asiointipalvelun kautta tai ilmoitetaan kirjallisesti, mieluiten sähköpostilla päiväkodin johtajalle tai perhepäivähoidon ohjaajalle. Varautukaa seuraavalla hakukerralla uuteen neljän kuukauden hakuaikaan.
  8. Mahdollisessa varhaiskasvatustarpeen muutoksessa täytä Huoltajan ilmoitus varhaiskasvatuksen palvelutarpeen muutoksesta -lomake ja palauta se omaan varhaiskasvatuspaikkaan. Lomakkeen löydät tämän sivun liitteistä.
  9. Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen tehdään Edlevossa (ent. TietoEdu) ennen varhaiskasvatuksen päättymistä.
  10. Muista ilmoittaa lapsen hoitoajat Edlevo-sovelluksessa. Seuraavan viikon hoitoajat tulee ilmoittaa mahdollisimman pian, mutta viimeistään edellisen viikon maanantaihin klo 24.00 mennessä. Lisätietoa Edlevosta sivulla yhteistyö kodin kanssa.

Varhaiskasvatuksen palveluohjaus