Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta ja toimintapaikat
HUOMIO! Kerhotoimintaan voi hakea jatkuvasti ja ryhmissä on vielä tällä hetkellä tilaa. Tervetuloa mukaan!
Toiminta muodostuu
- 2–5 -vuotiaiden kerhotoiminnasta ja
- perheille avoimesta toiminnasta.
Avoimen varhaiskasvatuksen tavoitteena on lahtelaisten, kotona olevien 2-5 -vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistäminen. Toiminnassa korostuvat osallisuus, leikki, elämyksellisyys, luonnossa toimiminen ja liikkuminen. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan lasten ja heidän huoltajiensa toiveet ja innostuksen kohteet.
- Kuluvalla toimintakaudella 2023–24 toiminta on maksutonta. Toimintaan osallistuminen ei vaikuta Kelan maksamaan kotihoidontukeen.
- Kerhotoimintaa ja avointa perhetoimintaa on ajalla 9.8.2023–31.5.2024. Tauot toiminnassa ovat syys- ja talvilomaviikoilla sekä joulun aikaan viikolla 52. Launeen perhepuistossa on kuitenkin toimintaa syys- ja talvilomaviikoilla, mutta ei viikolla 51.
- Kaikissa kerhoissa on aamupäivä- ja iltapäiväryhmät. Huoltajat voivat valita lapselleen 1–4 kerhopäivää viikossa joko aamu- tai iltapäivisin tai niin, että heidän valitsemansa kokonaisuus sisältää sekä aamu- että iltapäiviä eri päivinä.
- Avoimen varhaiskasvatuksen paikkoja voi tiedustella pitkin toimintavuotta avoimen varhaiskasvatuksen ohjaaja Tuulevi Annalalta tai suoraan toimipaikoista. Yhteystiedot tällä sivulla.
Avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa tarjotaan eri puolilla kaupunkia kuudessa toimipaikassa: Kiveriössä Hirsimetsän ryhmässä, Jalkarannan ryhmässä, Launeen perhepuiston ryhmässä, keskustan alueella Loviisanpässin ryhmässä, Mukkulassa Tanssimäen ryhmässä sekä uusimpana Nastolan ryhmässä.
Tämän hetkisten ohjeiden mukaan osallistuminen avoimen varhaiskasvatuksen toimintaan ei vaikuta Kelan maksamaan kotihoidontukeen.
Avointa toimintaa lapsiperheille
Viikoittain keskiviikkoisin on lahtelaisille lapsiperheille tarkoitettua avointa perhetoimintaa. Sinne perheet voivat tulla ilman erillistä ilmoittautumista leikkimään ja tapaamaan muita lapsiperheitä myös perheen pienimpien kanssa.
Jokaisella kerralla on myös ohjattua toimintaa ja siitä tiedotetaan toimipisteen Facebook-sivulla. Avointa perhetoimintaa pyritään toteuttamaan myös yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa. Avointa perhetoimintaa on keskiviikkoisin klo. 9–11 ja klo. 13–15.
Tarjolla mukavaa ja monipuolista tekemistä ulkona ja sisällä, ohjattua toimintaa ja erilaisia tapahtumia
Avoimen varhaiskasvatuksen ryhmässä lapset harjoittelevat vuorovaikutustaitoja ja toisen huomioimista. Leikki itsessään tuottaa iloa sekä hyvinvointia ja on tärkeässä roolissa uusien taitojen oppimisessa. Toiminta perustuu Lahden kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Tervetuloa avoimeen varhaiskasvatukseen leikkimään, laulamaan, loruilemaan, liikkumaan, taiteilemaan ja tutkimaan.
Kesätoiminta 2023
Kesäkuussa ennen juhannusta ja elokuun ensimmäisellä viikolla avoimen varhaiskasvatuksen toimipaikoissa toteutetaan ulkona tai sisällä tapahtuvaa kesätoimintaa. (Ulkoleikkivälineet käytössä ma-to klo 9–15.30 ja pe klo 9–13.45. Ohjattua toimintaa on tarjolla ma-to aamupäivällä ja iltapäivällä. Perjantaisin vain aamupäivällä.) Tarkemmat kellonajat ja toiminnan sisällöt löytyvät toimipisteiden Facebook-sivuilta.