Hyppää sisältöön

Elintarvikehuoneistot

Elintarvikehuoneistoja ovat esimerkiksi kahvilat, ravintolat, elintarvikemyymälät, ammattimainen elintarvikkeiden valmistus kotona sekä virtuaalihuoneistot. Eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsitteleviä elintarvikehuoneistoja kutsutaan laitoksiksi. Elintarvikehuoneiston tai -laitoksen toiminnan aloittamisesta tulee tehdä ilmoitus ympäristöterveyteen ennen toiminnan aloittamista.

Elintarvikehuoneistolla tarkoitetaan mitä tahansa rakennusta, huoneistoa, ulko- tai sisätilaa, jossa elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, kuljetetaan, myydään, tarjoillaan tai muutoin käsitellään tarkoituksena myydä tai luovuttaa niitä eteenpäin. Elintarvikehuoneisto on myös virtuaalihuoneisto, jota käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden myyntiin tai välittämiseen ilman, että elintarvikkeet ovat kyseisessä huoneistossa, kuten nettikauppa.

Elintarvikehuoneistoista tulee tehdä kirjallinen ilmoitus ympäristöterveyteen vähintään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista tai toimijan vaihtumista. Lisäksi toiminnan keskeyttämisestä sekä toiminnan lopettamisesta tulee ilmoittaa. Liitäthän ilmoitukseen pohjapiirustuksen ja tarvittaessa kalustepiirustuksen.

Toiminta voidaan aloittaa ennen valvontaviranomaisen tekemää tarkastusta, mutta tilojen tulee täyttää elintarvikelainsäädännön vaatimukset.

Ilmoituksen käsittelystä annetaan maksullinen todistus, kun ilmoitus koskee toiminnan aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista tai toimijan vaihtumista.

Elintarvikelaitokset

Elintarvikelaitoksentoiminta vaatii viranomaisen hyväksynnän ennen toiminnan aloittamista. Laitoksen hyväksymisen edellytyksenä on, että laitos on elintarvikelainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukainen. Laitoshyväksynnän vaativat kaikki eläimistä saatavia elintarvikkeita tuottavat tai käsittelevät laitokset ja varastot sekä tukkuliikkeet, jotka varastoivat eläimistä saatavia elintarvikkeita yli 48 tunnin ajan tarkoituksena toimittaa näitä elintarvikkeita muihin laitoksiin.

Lomakkeet löytyvät kohdasta Ympäristöterveyden lomakkeet.