Hyppää sisältöön

”Poikkeustila innostaa pieniin rakennusprojekteihin”

Tänä keväänä kaupungin työntekijät ovat joutuneet ratkaisemaan yllättäviäkin asioita ja joustaneet, kun koronavirusepidemia on rajoittanut normaalia arkea.

Kirjoittaja: Ina Ruokolainen

​Ina Ruokolaisen juttusarjassa kerrotaan kaupungin toiminnasta ja työntekijöiden ratkaisuista.

Voiko asukas hakea rakennuslupaa myös koronaepidemian aikana? Pääseekö uuteen kotiin muuttamaan? Onnistuu, rakennuslupa-arkkitehti Jukka Vesanen lupaa.

Rakennusvalvonta neuvoo yhä enemmän puhelimessa ja verkossa, kun virastolla ei pääse käymään. Rakennusvalvonnan nettisivulle on lisätty päivitetyt ohjeet poikkeusajan lupakäytännöistä.

Vesasen työmäärä on pysynyt samana kuin ennen koronaepidemiaa, mutta työtehtävät ovat osittain muuttuneet.

– Ammattirakentajien yhteydenotot ovat vähentyneet, mutta maallikkotahot ovat ryhtyneet miettimään kesän rakentamisprojekteja, kun vapaa-aika on lisääntynyt. Viestejä ja puheluita tulee meille lupakäsittelijöille yhteensä keskimäärin sata päivässä, hän kertoo.

Rakennusvalvonta on vahvasti tiimityötä, jota normaalisti tehdään lähekkäin. Nyt Vesanen työskentelee etätyöpisteessä kotona, lupasihteerit kirjaavat lupia edelleen kansliassa.

Työmailla rakennetaan, mutta tarkastuskäyntejä on rajoitettu ja järjestetty etäyhteyksillä. Ympäristö- ja terveysvalvonnan ihmiset ovat myös etäpisteissään.

– Rakentamisen asioita on yleensä hyvä pohtia isommalla porukalla. Asiakkaiden kanssa olemme normaalisti aika lailla iholla, koska osalle ihmisistä on helpompi hahmottaa asioita nokikkain.

Työt kuitenkin etenevät myös etämallilla. Vesanen kiittää kaupungin it-tiimiä, joka on auttanut koneiden ja ohjelmien kanssa. Yhteydet pelaavat.

– Normikäytäntö on parempi, mutta Skype- ja Teams- palaverit toimivat hyvin. Löydämme varmasti myös jatkoa varten uusia etätyön tapoja.

Kaikkia teknisiä hienouksia kuten isoja tietokoneen näyttöjä Vesanen ei ole kotiin tuonut. Niiden puuttuminen ei ole etätyön isoin ongelma.

Työrauhaa joutuu välillä etsimään, kun koko perhe on päivisin kotona ja lapset käyvät etäkoulua. Myös ergonomian kanssa pitää olla tarkkana.

– Henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja kunnon ylläpitäminen on nyt tärkeää. Siksi pitää lähteä välillä ulos liikkumaan.

Teksti: Ina Ruokolainen

 

Juttusarjassa aikaisemmin ilmestyneet artikkelit

”Työyhteisössä jeesaamme toinen toistamme”

”Viheralueet ovat korona-ajan henkireikä”

”Kirjasto on nyt somessa ja muualla verkossa”

”Matematiikan tukitunti vauva sylissä”

”Museo tallentaa koronakevään”

Aihealueet