Alatorin toimintapuisto

Lahden Alatorille on valmistunut viihtyisä ja toiminnallinen puisto, joka houkuttelee lapsia, nuoria ja aikuisia virkistymään puiston liikunnallisilla ja taiteellisilla virikkeillä.

Erilaisten käyttäjäryhmien kuten päiväkotien, urheiluseurojen ja ikäihmisten ryhmien toivotaan hyödyntävän Alatorin toimintapuistoa säännöllisesti omassa toiminnassaan. Tavoitteena on saada puistosta aktiivinen toimintapiste ja viihtyisä olohuone kaikille kaupunkilaisille!

Puistossa on leikki- ja kuntoiluvälineitä sekä monipuolinen kukkiva kasvillisuus. Talvella puistoa voivat koristaa jää- ja lumiveistokset.

Pergola

Jan-Erik Andersson voitti v. 2014 kutsukilpailun  Alatorin taiteellisesta suunnittelusta. Pergolan ”Toinen herääminen” lähtökohtana oli puiston historia.

1950-luvulla puistossa on sijainnut lyhyt pergolarakenne klassisistisessa geometrisessa puistosuunnitelmassa. Anderssonin uudessa pergolaversiossa on viisi sisäänkäyntiä, jotka symboloivat avaamista; ihmiset kaikilta suunnilta ja maailmankolkilta ovat tervetulleita kohtaamaan pergolan keskiosassa, lyhdyn alla, Sakari Tohkan Marjatta-veistoksen ympärillä.

Pergola luo tilan joka suojaa, mutta on kuitenkin avoin, tilan joka antaa mahdollisuuden mietiskellä - olemme sisällä mutta kuitenkin ulkona. Kokonaistaideteoksen tavoin se yhdistää kasvien tuoksua ihmisten ja autojen ääniin. Illalla pilarimeri herää uuteen eloon visuaalisena maamerkkinä, valon ja varjojen leikillä.

Pergolan käytävissä on käytetty liuskekiviä, joita aiemmin oli Alatorin muureissa, sekä mukulakiviä, joilla oli tehty aiemmin paikalla olleita katuja.

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu 020 433 3600