Elintarvikehuoneistolla tarkoitetaan mitä tahansa rakennusta, huoneistoa, ulko- tai sisätilaa, jossa elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, kuljetetaan, myydään, tarjoillaan tai muutoin käsitellään tarkoituksena myydä tai luovuttaa niitä eteenpäin.
Elintarvikehuoneistoista tulee tehdä kirjallinen ilmoitus ympäristöterveyteen vähintään 4 viikkoa ennen toiminnan aloittamista, samoin kuin ennen oleellisen muutoksen tekemistä jo toiminnassa olevissa elintarvikehuoneistoissa. Toiminnan aloittaminen ei edellytä valvontaviranomaisen tekemää tarkastusta. Myös elintarvikkeiden verkkomyynnistä ja kotona sijaitsevista elintarvikehuoneistoista tulee tehdä ilmoitus.
Elintarvikelaitokset
Elintarvikelaitoksentoiminta vaatii viranomaisen hyväksynnän ennen toiminnan aloittamista. Laitoksen hyväksymisen edellytyksenä on, että laitos on elintarvikelainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukainen. Laitoshyväksynnän vaativat kaikki eläimistä saatavia elintarvikkeita tuottavat tai käsittelevät laitokset ja varastot sekä tukkuliikkeet, jotka varastoivat eläimistä saatavia elintarvikkeita yli 48 tunnin ajan tarkoituksena toimittaa näitä elintarvikkeita muihin laitoksiin.
Lomakkeet löytyvät kohdasta Asioi verkossa.
Yhteystiedot
Ympäristöterveyden päivystysnumero p. 03 7334577 ark. klo 9 – 11.30 terveydensuojelu@lahti.fi
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@lahti.fi
Kaupungineläinlääkäri Cecilia Blomgren, p. 050 559 4047
Elintarvikelain mukainen laitosvalvonta
Johtava terveystarkastaja Tomi Bondarew, p. 050 518 4485
Hollolankatu, Sibeliuksenkatu, Rauhankatu
Terveystarkastajat:
Sari Johnsson, p. 050 559 4044
Kauppahalli, Keski-Lahti, Anttilanmäki, Nikkilä, Renkomäki, Ämmälä, Jokimaa, Järvenpää, kauppatorin liikkuvat kohteet
Eeva Kyyhkynen-Malkki, p. 050 518 4483
Aleksanterinkatu-Rauhankatu-Lahdenkatu-Saimaankatu rajaama alue, leipomot, kauppatorin kiinteät kohteet, kauneushoitolat
Päivi Matilainen, p. 044 416 4955
Asemantausta, Keijupuisto, Laune, päiväkotikeittiöt, alkutuotanto
Marjo Pärnänen p. 044 416 4849
Nastola, Sopenkorpi, Hennala, Kärpänen, Pirttiharju, Okeroinen, Jalkaranta, alkutuotanto
Petro Sormunen, p. 050 518 4478
Kerinkallio, Kolava, Kujala, Liipola, Möysä, Paavola, Saksala sekä henkilöstöruokalat
Taina Rahkonen, p.050 539 1692
Tapahtumat Lahdessa, Kartano, Salpausselkä, Urheilukeskus, Vesijärven satama, Pikku-Vesijärven alue, Kisapuisto, kauneushoitolat
Anne Räsänen, p. 050 559 4082
Ahtiala, Niemi, Kilpiäinen, Kiveriö, Kivimaa, Koiskala, Kunnas, Kytölä, Mukkula, Myllypohja, Pesäkallio, Tonttila, Viuha, koulujen keittiöt ja elintarvikekontaktimateriaalit
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@lahti.fi