Hyppää sisältöön

Kansainvälinen konferenssi Lahdessa syventyy ympäristön ja terveyden väliseen vuorovaikutukseen

Tutkijat, lääkärit ja muut asiantuntijat kokoontuvat helmikuussa Lahteen keskustelemaan ympäristön ja terveyden välisistä yhteyksistä. ”People and Planet: from Theory to Solutions – towards Transformations" -konferenssi järjestetään 13.–15.2.2024.

Puheenvuoroissa tarkastellaan ympäristön ja terveyden välistä yhteyttä monelta kantilta. Esimerkiksi erikoistutkija Jenni Lehtimäki Suomen ympäristökeskuksesta tarkastelee luonnon vaikutusta lasten terveyteen, erityisesti astmaan, ADHD:hen, autismiin ja atooppiseen ihottumaan.

Professori Hans Orru Tarton yliopistosta pohtii, miten pääsy viheralueille vaikuttaa elinajanodotteeseen ja terveyskustannuksiin. Projektisuunnittelija Liisa Vänttinen Helsingin yliopistosta esittelee keinoja, joiden avulla eri väestönosat voivat päästä nauttimaan liikuntapaikoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista nykyistä tasa-arvoisemmin.

Lahden Yliopistokampus, Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestävät konferenssin yhteistyössä kansainvälisten ja kansallisten kumppanien kanssa. Tapahtuma liittyy Lahden seudun terveys- ja ympäristöohjelmaan Luontoaskel terveyteen 2022–2032. Tapahtuma on englanninkielinen.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiskunnan terveys on riippuvainen ympäristön tilasta
Lahtelainen Riikka Puhakka tutkii luonnon hyvinvointivaikutuksia
Lahtelaisten terveys paranee toimilla, jotka tekevät hyvää myös ympäristölle

Lisätietoa konferenssista (helsinki.fi)

Aihealueet