Hyppää sisältöön

Muutoksia avoimeen varhaiskasvatukseen, päiväkotien ilta-, viikonloppu- ja vuorohoitojärjestelyihin sekä asiakasmaksuihin

Kaupungin talousarvion 2024 mukaisesti on selvitetty avoimen varhaiskasvatuksen järjestämistapaa sekä päiväkotien ilta-, viikonloppu- ja vuorohoitojärjestelyjen vaihtoehtoja. Huoltajilta saatiin kumpaankin muutosesityskyselyyn nelisenkymmentä vastausta. Sivistyslautakunta käsittelee esityksiä kokouksessaan 23.1.2024.

Uutista täsmennetty 19.1.

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamallia kehitetään ja toiminnan laajuutta supistetaan

Esityksen mukaan Jalkarannan, Tanssimäen, Hirsimetsän ja Nastolan toimipaikoissa toiminta päättyisi kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Lisäksi Launeen Perhepuiston ja Loviisanpässin toiminta muuttuisi avoimeksi päiväkodiksi 1.8.2024 alkaen. Tavoitteena on kehittää ennaltaehkäisevää, verkostomaista sekä perhekeskeistä toimintatapaa. Huoltajille tarjotaan matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, vertaistukea ja samalla tarvittaessa yhteys varhaiskasvatukseen tai hyvinvointialueen palveluihin.

Esityksessä myös todetaan, että Launeen Perhepuiston toimintamallia on tärkeää selkeyttää kaupunkitasoisesti.

Työntekijöistä osa siirtyy työskentelemään päiväkotiin, mikä osaltaan tukee kelpoisen henkilöstön saatavuutta. Järjestelyn säästövaikutus vuosille 2024–25 on yhteensä noin 400 000 euroa.

Ilta-, viikonloppu- ja yöhoitoa alueellisesti nykyistä harvemmissa yksiköissä

Sivistyslautakunnalle esitetään, että yöhoito jatkuu toistaiseksi Kaarikadun päiväkodissa. Viikonloppuhoitoa järjestävät edelleen Kaarikadun, Aurinkorinteen ja Paavolan päiväkodit. Iltahoitoa järjestetään näiden päiväkotien lisäksi myös Humpulan päiväkodissa.

Esityksen mukaan yöhoito Aurinkorinteen päiväkodissa sekä iltahoito Kilpiäisten, Kanervan ja Launeen päiväkodeissa päättyy 1.8.2024 lukien. Tällöin muutoksia aletaan toteuttaa ensin uusien hakijoiden osalta ja sitten niin, että huoltajilla on mahdollisuus esittää siirtotoive nykyisestä toivomaansa toiseen yksikköön. Yö- ja iltahoito näissä yksiköissä päättyy siirtymäajan jälkeen heinäkuun 2026 loppuun mennessä. / täsmennys 19.1.

Järjestelyjä arvioiva seurantaraportti tuodaan sivistyslautakuntaan tiedoksi syksyllä 2025.

Päiväkotien ilta-, viikonloppu- ja yöhoito on tarkoitettu lapsille, jotka huoltajiensa työn tai opiskelun vuoksi tarvitsevat sitä säännöllisesti. Sen käyttö vaihtelee yksiköittäin ja on osassa vähäisempää.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja palvelusetelihinnan arvo

Kunnallisen varhaiskasvatuksen indeksitarkistukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin sekä muut valtakunnalliset muutokset tehdään joka toinen vuosi. Samaan aikaan tarkistetaan palvelusetelin enimmäisarvo.

Päätettäväksi esitetään valtakunnalliset maksut sellaisenaan. 1.8.2024 alkaen ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 295 eurosta 311 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 28 eurosta 30 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Indeksitarkastusten myötä tulorajat nousevat, jolloin käytännössä huoltajien maksut laskevat.

Palvelusetelin indeksitarkastus 1.8.24 alkaen nostaa palvelusetelin perushinnan enimmäisarvoa 5,2 %:lla nykyisestä 900 eurosta 946,80 euroon / kk.  Tänä vuonna kustannusvaikutus on vajaat 400 000 euroa ja sen jälkeen vuositasolla arviolta noin 887 000 euroa. Varhaiskasvatuspalvelujen vuoden 2024 talousarviossa ei ole varauduttu kustannusten kasvuun.

Huoltajille tehdään uudet maksupäätökset 1.8.2024 alkaen ja muutos huomioidaan myös palveluseteleihin.

Lisätiedot

varhaiskasvatusjohtaja Mika Harju, p. 050 559 7901
avoimen varhaiskasvatuksen ohjaaja Tuulevi Annala, p. 050 398 7749
ko. päiväkotien johtajat

Sivistyslautakunnan kokouksen 23.1.2024 esityslista Dynasty-palvelussa