Ruokamyrkytys on ruoan tai talousveden välityksellä saatu infektio tai myrkytys. Ruokamyrkytyksen aiheuttajia voivat olla esimerkiksi virukset, bakteerit, loiset tai ruokaan joutuneet myrkylliset aineet.
Ruokamyrkytysriskiin voi kotona vaikuttaa valmistamalla ja säilyttämällä elintarvikkeita oikein. Elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä annettuja valmistus- ja säilytysohjeita kannattaa noudattaa.
Oireet
Ruokamyrkytyksen tavallisimpia oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut, ripuli ja kuume. Oireet alkavat useimmiten ensimmäisen vuorokauden kuluessa altistumisesta, mutta voivat joissakin tapauksissa ilmaantua vasta päivien tai jopa kahden viikon kuluttua tartuntahetkestä.
Jos epäilet ruokamyrkytystä, ota välittömästi yhteyttä:
- Yritykseen, jonka tuotetta epäilet aiheuttajaksi. Yrityksen tulee säästää epäiltyjä elintarvikkeita pakastimessa mahdollisia laboratoriotutkimuksia varten
- Ympäristöterveyden päivystysnumeroon tai päivystysajan ulkopuolella suoraan johonkin terveystarkastajista
- Paavolan terveyskeskuksen tartuntatautien vastaanoton toimistoon (erityisesti vakavia ja pitkäkestoisia oireita saaneet). Vastaanoton toimistosta saa laboratoriolähetteen näytteen jättämistä varten
Yhteystiedot
Ympäristöterveyden päivystysnumero p. 03 733 4577, arkisin klo 9 – 11.30,
terveydensuojelu@lahti.fi
Kaupungineläinlääkäri Cecilia Blomgren, p. 050 559 4047
Elintarvikelain mukainen laitosvalvonta
Johtava terveystarkastaja Tomi Bondarew, p. 050 518 4485
Hollolankatu, Sibeliuksenkatu, Rauhankatu
Terveystarkastajat:
Sari Johnsson, p. 050 559 4044
Kauppahalli, Keski-Lahti, Anttilanmäki, Nikkilä, Renkomäki, Ämmälä, Jokimaa, Järvenpää, kauppatorin liikkuvat kohteet
Eeva Kyyhkynen-Malkki, p. 050 518 4483
Aleksanterinkatu-Rauhankatu-Lahdenkatu-Saimaankatu rajaama alue, leipomot, kauppatorin kiinteät kohteet, kauneushoitolat
Päivi Matilainen, p. 044 416 4955
Asemantausta, Keijupuisto, Laune, päiväkotikeittiöt, alkutuotanto
Marjo Pärnänen p. 044 416 4849
Nastola, Sopenkorpi, Hennala, Kärpänen, Pirttiharju, Okeroinen, Jalkaranta, alkutuotanto
Petro Sormunen, p. 050 518 4478
Kerinkallio, Kolava, Kujala, Liipola, Möysä, Paavola, Saksala sekä henkilöstöruokalat
Taina Rahkonen, p.050 539 1692
Tapahtumat Lahdessa, Kartano, Salpausselkä, Urheilukeskus, Vesijärven satama, Pikku-Vesijärven alue, Kisapuisto, kauneushoitolat
Anne Räsänen, p. 050 559 4082
Ahtiala, Niemi, Kilpiäinen, Kiveriö, Kivimaa, Koiskala, Kunnas, Kytölä, Mukkula, Myllypohja, Pesäkallio, Tonttila, Viuha, koulujen keittiöt ja elintarvikekontaktimateriaalit
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@lahti.fi