Hyppää sisältöön

Kahdet MM-kisat tuovat vipinää kaupunkiin

Lahti valmistautuu poikkeukselliseen urheiluvuoteen, sillä kaupunki isännöi peräti kaksia maailmanmestaruuskilpailua. Toukokuussa Lahden Urheilu- ja Messukeskus sykkii salibandyn U19-naisten MM-kisojen tahtiin, ja loppukesästä Lahden stadionilla ratkotaan lippupallon maailmanmestaruus.
Kuva: Ainesmedia

Salibandyn U19-naisten MM-kisat kokoaa Lahteen 16 joukkuetta ja noin tuhat urheilijaa. Tapahtuma tarjoaa paitsi jännittäviä urheiluelämyksiä, myös iloista kansainvälistä tunnelmaa sekä tekemistä ja aktiviteetteja koko perheelle. Kisojen yhteydessä nähdään myös historian ensimmäiset kolme vastaan kolme MM-kilpailu. 3v3 MM-turnaus pelataan 48 joukkueen välillä.

Lahtelaisyleisö saa tuntumaa MM-kisoihin jo ennakkoon. Kevään aikana Kauppakeskus Karismassa sekä Lahden Suurhallilla järjestetään käytettyjen urheiluvälineiden keräys. Salibandynliiton ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys ry:n järjestämällä keräyksellä tuetaan paikallista urheiluharrastamista.

Kansainvälistä sykettä katukuvaan läpi elokuisen kisaviikon

Lippupallon MM-turnaus järjestetään elokuussa. Lähes tuhat urheilijaa yli 30 maasta saapuu Lahteen kisaamaan lajin maailmanmestaruudesta ja kokemaan suomalaisen loppukesän eksotiikkaa. Tapahtuma on historiallinen, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa nähdään kesäolympialaisten ohjelmassa olevan joukkuepalloilulajin maailmanmestaruuskilpailut. Alkusarjan ottelut pelataan Liikuntakeskus Pajulahden kentillä ja mitalit ratkaistaan suuren katsomon edessä Lahden Stadionilla.

Kisat tuovat Lahden katukuvaan kansainvälistä sykettä läpi elokuisen kisaviikon. Olympiastatuksen myötä Lahden kisojen kansainvälinen huomio tulee olemaan merkittävä. MM-kisojen kaikki lähes 200 ottelua striimataan suorina lähetyksinä ympäri maapallon.

Salibandyn U19-naisten MM-kisat 8.–12. toukokuuta 

Lippupallon MM-kisat 27.–30. elokuuta

Aihealueet