Hyppää sisältöön

Luonto elvyttää

Luonto elvyttää -hanke vei osallistujia luontoon elämänhallinnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Hanke päättyi 31.12.2023.

Hankkeen tavoitteena oli tukea yli 30-vuotiaita työnhakijoita Lahden seudun kuntakokeilussa. Osallistujille tarjottiin monipuolisia liikunta- ja luontoaktiviteetteja sekä reflektointitehtäviä itsetuntemuksen ja identiteetin vahvistamisen tueksi.

Hankkeessa järjestettiin kolme erilaista kurssia ja yksi hyvinvointitapahtuma vieraskielisille. Kurssien keskeiset teemat olivat luonto, liikunta ja hyvinvointi.

Hankkeen tavoitteet

  • saada pysyviä muutoksia elämänhallintaan
  • vähentää osallistujien sote-palveluiden tarvetta
  • parantaa heidän asemaansa työmarkkinoilla
  • kehittää toimintamalleja työllisyysprosesseihin
  • edistää luontoperustaisia menetelmiä voimaantumisen lisäämiseksi.

Keskeistä toiminnassa on ollut ulkona luonnossa tapahtuva toiminta, paikallisten palveluntarjoajien hyödyntäminen sekä osallistujien innostaminen kokemusten ja elämysten kautta. Osallisuus, kyvykkyys ja autonomia ovat korostuneet sisäisen motivaation löytämisessä. Palvelu on saanut osallistujilta erittäin myönteisen palautteen, ja toiminnan toivotaan jatkuvan.

Hanke on osa Luontoaskel terveyteen -ohjelmaa.

Lue Jani Soren blogi hankkeen tuloksista

Lisätiedot