Aihealue: Perusopetus
-
Mukkulan monitoimitalohankkeen valmistelua esitetään jatkettavaksi
-
Peliviikolla keskustellaan nuorten kanssa inhottavasta käyttäytymisestä peleissä
-
Lahden Skididialogit ja Kuopion kaupunki palkittiin Demokratiatunnustuksella
-
Lotilan koulun Kettu-musikaali on lasten, nuorten ja aikuisten yhteinen taidonnäyte
-
Kuntalaiskysely nuorisopalveluiden toiminnasta. Vastaa kyselyyn 19.11. mennessä.
-
Lastenkulttuurikeskus Efektin syksy käynnistyi vilkkaana
-
Ahtialan koulun Kivijärven toimipisteen käyttöä turvaavat toimenpiteet valmistuneet
-
Nuorisopalvelut järjestää syyslomaviikolla toimintaa 10–18-vuotiaille
-
Lahden sivistyspalveluissa uusia talouden tasapainottamisen tavoitteita
-
Viisi hyvää harrastusuutista Lahdesta
-
Koululaiset tutustuvat Lahden harrastusmahdollisuuksiin lasten ja nuorten harrastemessuilla
-
Päijät-Hämeen peruskouluissa yhteinen poissaoloihin puuttumisen malli
-
Renkomäen monitoimitalo Aurassa juhlittiin avajaisia
-
Päiväkotien ja koulujen maksuttomat Efektin kulttuurivierailut ovat parhaillaan haettavissa
-
Tiirismaan peruskoululaiset aloittavat uuden lukuvuoden Paavolan kampuksella
-
Nuorisopalvelut sai valtion erityisavustusta nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn
-
Koulumatkaetuutta esitetään laajennettavaksi mahdollistamaan kuljetusoppilaiden kerhotoimintaan osallistuminen
-
Paavolan kampus on nyt viimeistä rakennusta myöten valmis
-
Jalkarannan monitoimitalo Jalon kohdekohtaisen sisäilmatyöryhmän toiminta on päättynyt
-
Lasten ja nuorten harrastemessut kokoaa Lahden harrastustoimijat yhteen syyskuussa
-
Lahden kaupunginjohtaja koululaisten kyselytilaisuudessa: ”Suosittelen kaikkia syömään kouluruokaa”
-
Sivistyslautakunnassa sivistyspalvelujen reilun 6 miljoonan euron lisätalousarvioesitys ja palvelusetelin hinnankorotus
-
Erstan päiväkodin ja Kartanon koulun perusparannushankkeita valmistellaan
-
Vuonna 2005–2010 syntyneille räppiä, punkkia ja metallia toukokuun lopussa Finlandia-klubilla – liput jaossa 8.5. alkaen
-
Nuorisopalvelut tarjoaa monipuolista tekemistä kesälomalla 2023