-
Asukastilaisuus Lahden kävelyreittien kehittämisestä 27.9.
-
Kierros valmistumassa olevan Kivimaan monitoimitalon sisätiloihin
-
Lahti sai kunniamaininnan valtakunnallisessa kiertotaloustekojen kisassa
-
Lahden kaupungin melutasot tutkittu – tuloksia käytetään maankäytön suunnittelussa ja meluntorjunnassa
-
Hennalan katujen rakentaminen loppusuoralla
-
Renkomäen monitoimitalon nimi on valittu
-
Elinvoima- ja työllisyysjaosto 12.9.
-
Konserni- ja tilajaosto 12.9.
-
Lahti mukana valmistelemassa kansallista kiertotaloussitoumusta
-
Lahden sivistyspalvelut säästötavoitteiden keskellä
-
Lahden kaupunginhallitus matkalle Grenobleen
-
Kaupungin meluselvityksestä asukastilaisuus 21.9.
-
Monttu auki -tapahtuma kutsuu lahtelaiset jo toisen kerran yhteiseen keskusteluun
-
Ilmastopalapeli avasi silmät: pienetkin elämäntavan muutokset kutistavat hiilijalanjälkeä
-
Uutta maastoliikuntapolkua toteutetaan Pirttiharjun - Kärpäsenmäen -alueella
-
Lahden kaupunginteatterin johtajan virka hakuun syyskuussa
-
Pallaksenpuistoon perustetaan kukkiva niitty
-
Mustankallion tunneli aukeaa moottoriliikenteelle maanantaina 19.9.
-
Ranta-Kartanon korttelista käynnistetään arkkitehtuurikilpailu
-
Lahti julkaisee puukerrostalon tilaamisen oppaan
-
Päiväkotien ja koulujen maksuttomat Efektin kulttuurivierailut ovat parhaillaan haettavissa
-
Millainen on arvokas maisema?
-
Päijät-Hämeen liitto kartoittaa näkemyksiä tuulivoimasta
-
Lahden perusopetuksessa rakennetaan kestävää tulevaisuutta
-
Launeen keskuspuiston yleissuunnittelu alkaa – tule mukaan kehittämään puistoa
-
Valtakunnallista harrastusviikkoa vietetään 11.9.2022 asti
-
Kaupunginvaltuuston päätökset 5.9.
-
Vastaa päihdetilannekyselyyn - tietoa kootaan ehkäisevän päihdetyön tueksi
-
Parlamentaarinen ryhmä valmistelee periaate-ehdotustaan kaupungin toiminnan ja talouden tasapainottamiseksi
-
Älä jätä omenia maahan - käsittele puutarhajäte oikein
-
Lahden suunta -asukastilaisuus: Lahtelaiset maisemat ja arvorakennukset 13.9.
-
Villähteen Vanhankartanonpellonpuistoon rakennetaan pysäköintialue
-
Lahden kaupunki selvittää kesätyösetelien tarjoamista kaikille 9-luokkalaisille
-
Tule mukaan suunnittelemaan Renkomäen Soihtupuiston metsäreittiä 8.9.
-
Maavoimat harjoittelee Päijät-Hämeessä - paikallispuolustusharjoitus näkyy ja kuuluu myös Lahdessa
-
Energian säästäminen on välttämätöntä talouden ja ilmaston takia
-
Ukrainalaisten kulttuuri- ja liikuntaedut sekä maksuton matkustusoikeus päättyvät – Sammonkadun avustuskeskuksen toiminta jatkuu
-
Uusi selvitys: Savon oikorata toisi junayhteydet Itä-Suomeen nopeammin ja kustannustehokkaammin kuin kaavailtu Itärata
-
Kaupunginhallitus 29.8.2022
-
Harjun koulun uutisoidusta tietosuojarikkomuksesta
-
Tule mukaan Lahden seudun Ympäristöviikkoon!
-
Pikku-Vesijärvenpuisto palkittiin kansainvälisellä Green Flag Award -tunnuksella
-
Ympäristökaupunki Lahti mukana energiansäästötalkoissa
-
Tule mukaan kaupungintalonpuiston kävelykierrokselle 1.9.!
-
Lahden kaupunki huomioi kiertotalouden purkuhankkeissa entistä suunnitelmallisemmin
-
Mustankallion tunneli suljettuna moottoriliikenteeltä 29.8.–16.9.
-
Ehdota vuoden 2022 ympäristöpalkinnon saajaa viimeistään 4.9.
-
Radiomastot valaistaan Ukrainan lipun värein 24.8.
-
Lahti houkuttelee muuttajia, mutta määrä on vähentynyt viime vuosista
-
Heinäkuussa Lahden työttömyysaste oli 14,6 %
3971
artikkelia