-
Lahden väkiluku yli 120 000 marraskuussa 2020
-
Pitkäaikaistyöttömyys kasvussa
-
Lahti mukaan EU:n uuteen Green City Accord sopimukseen
-
It’s just regular tap water
-
Lahti pääsi mukaan harrastamisen Suomen mallin pilottiin
-
Lahteen muutetaan yhä useammin Afrikasta tai Amerikasta
-
Aluejohtokunnan avustukset Nastolan alueen yhdistyksille ja yhteisöille
-
Jalkarannan ja Ahtialan päiväkodeissa lapsia ja henkilökuntaa karanteeniin
-
Lahden varhaiskasvatuksessa ympäristökasvattajien joukko moninkertaistuu
-
Ympäristöpääkaupunkivuosi avataan yhdessä
-
Länsiharjun koulussa oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin
-
Ahtialan, Lotilan ja Mukkulan kouluissa oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin
-
Jalkarannan monitoimitalon, Mukkulan ja Villähteen koulujen sekä Möysän, Paavolan ja Viherlaakson päiväkotien sisäilmaolosuhteita seurataan
-
Kehätien valmistuminen näkyy kaupunkisuunnittelussa
-
Liikuntaseurat toimivat koronan keskellä
-
Mannerheiminkadun muuttaminen kaupunkibulevardiksi esillä verkkotilaisuudessa 13.1.
-
Tulevien esikoululaisten huoltajille ennakkotietoa tammikuun hausta
-
Mihin tarvitaan pysäköintitaloja – vai tarvitaanko niitä?
-
Joulunajan koronainfo
-
Lahdessa lukioon suunnataan muuta maata useammin
-
Ali-Juhakkalan ja Mukkulan kouluissa viitisenkymmentä henkilöä etätyöskentelyyn ja karanteeniin
-
Hyvää uutta vuotta 2021!
-
Työllisyyden kuntakokeilu siirtyy maaliskuun alkuun
-
Taide ja luonto rinnan terveysmetsässä
-
Kaupunginhallitus 14.12.2020
-
Eläkeläisten määrä kasvanut Lahdessa lähes 15 % vuosina 2010 - 2019
-
8 väittämää keskustan liikennesuunnitelmasta
-
70-vuotiaan Lahden taidemuseon juhlavalaistusta jatketaan Kirkkopuistossa 4.1.2021 asti
-
Mukkulan koulussa 12 henkilöä etätyöskentelyyn ja karanteeniin
-
Valtionavustusta Lahden vetämään kaupunkien yhteishankkeeseen
-
70-vuotiaan Lahden taidemuseon kunniaksi Kirkkopuistossa juhlavalaistus 13.12.2020 asti
-
Sivistyslautakunnassa 15.12. urheiluluokkatoiminnan vakiinnuttamisesta, digitaalisen alustan kehittämishankkeesta ja aluemallin valmistelusta
-
Myllypohjan koulussa korona-altistuneita karanteeniin
-
Lahen bileet – pikkujoulukonsertti tänään klo 18
-
Lahden kaupungin urheilu- ja kulttuuritunnustukset 2020
-
Lahden kaupungin pysäköinnintarkastajien opastava ja positiivinen sometili on vuoden 2020 viestintäteko
-
Jätehuollon perusmaksun ja aluekeräyspistemaksun määräytymisperusteet muuttuvat
-
Kotitalousjätteen määrä laskussa ja kierrätysaste nousussa
-
Korona-yleisöinfo torstaina 10.12. - Seuraa verkossa!
-
Vaativan erityisen tuen konsultaatiotiimi tukemaan oppilaan koulunkäyntiä
-
Lastenkulttuurikeskus Efektin Sirkus Efektos -kiertueen viimeiset esitykset Lahdessa
-
Konserni- ja tilajaosto 7.12.2020
-
Elinvoima- ja työllisyysjaosto 7.12.2020
-
Suomi-radan suunnittelu voi alkaa – hankeyhtiö perustettu
-
Lahen bileet – pikkujoulukonsertti
-
Viihtyisämpi Lahti tehdään yhdessä
-
Vuodessa Lahteen lähes 250 korkeasti koulutettua lisää
-
Ahtialan koulussa korona-altistuneita karanteeniin
-
Tenava-Tonttilan päiväkodissa korona-altistuneita karanteeniin
-
Lyseossa ja Myllypohjan koulussa korona-altistuneita karanteeniin