-
Työllisyyspalvelut kiinni perjantaina 11.10.
-
Työllisyyspalvelut uudistuvat - tämä sinun on hyvä tietää muutoksesta TE-palvelujen asiakkaana
-
TE-uudistus on meille mahdollisuus kehittää entistä vaikuttavampia palveluja lahtelaisille
-
Etsimme sijaisia opetus- ja kasvatusalalle
-
Heinäkuu vaikuttaa työllisyyspalvelujen ja Kotouttamon neuvonnan aukioloaikoihin
-
Noin 600 työnantajien ja työnhakijoiden välistä kohtaamista kevään aikana
-
Työllisyyspalvelujen palvelupiste kiinni tiistaina 4.6.
-
Työkanava Oy:n lakkauttamisella ei ole suuria vaikutuksia Lahteen
-
Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lahdessa lähdetään ratkomaan rakennusalan työttömyyshaastetta ideakilpailun annilla
-
Asiakkailta positiivista palautetta omavalmentajille
-
Haastekilpailu rakennusalan työttömyyshaasteen ratkaisemiseksi on nyt avoinna
-
Lahden kaupungin työllisyyspalvelujen dynaaminen hankintarekisteri on perustettu
-
Lahti, Jyväskylä ja Kuopio etsivät rohkeita tiimejä ratkaisemaan rakennusalan työttömyyshaastetta
-
TE-uudistus etenee valtuustojen päätösten mukaisesti
-
Luonto elvyttää työnhakijoita – uusi lähestymistapa työllisyyden hoitoon
-
Monta polkua omalle uralle – kolme lahtelaista kertoo tarinansa
-
Lahden kaupungin työllisyyspalvelut palvelee asiakkaita koko kesän
-
TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy paikallistasolle vuoden 2025 alussa
-
Lahden kaupungin työllisyyspalvelut järjestää markkinavuoropuhelun 23.3.
-
TE-palvelut siirtyvät kuntiin
-
Avoimet ovet Ympäristöpajalla 21.-23.2. klo 9-14
-
Omavalmentajille positiivista palautetta asiakkailta
-
Tule mukaan työnhakukurssille Pajulahteen
-
Työllisyyspalvelut toimivat nyt kahdessa osoitteessa
-
Kuntakokeilun uusi Alkupalvelu-tiimi auttaa työnhaun alkuvaiheessa
-
Kuntakokeiluissa kehitetään tulevaisuuden työllisyyspalveluja
-
Työllisyyden kuntakokeilu saa kiitosta asiakkailta
-
Työllisyydenhoidon suunta kääntyy
-
Startup-yritys löysi työvoimaratkaisun työkokeilusta ja palkkatuesta
-
Nuoret nopeasti kiinni työhön KUNTO-hankkeella
-
Onnistuneeseen työllistymiseen tarvitaan verkosto
-
Ohjaamo Lahti päivystää ja toimii Palvelutorilla
-
Uusi kauneusalan yritys kouluttaa alan osaajia ja tulevia yrittäjiä
-
Työllisyyspalvelujen omavalmentajat lähellä asiakkaitaan
-
Uusi palvelu nuorten työkyvyn tukemiseen ja työllistymiseen – hae mukaan kehitystiimiin!
-
Miksi työnantajat ja työnhakijat eivät kohtaa?
-
Työkyvyn avaimia etsimässä
-
Opastusta digitaitojen kartuttamiseen
-
Mitä laajentunut oppivelvollisuus merkitsee? Mistä saa apua ongelmiin?
-
Työllisyyden kuntakokeilusta seurantatietoa lokakuussa
-
”Rohkeasti hakemaan työpaikkoja!” – Työvoiman kysyntä poikkeuksellisen vahvaa
-
“Kivaa kesäduunia!” – nuoret työllistyvät kesällä yrittäjinä
-
Lahden OSKE kotouttaa maahanmuuttajia työllistymisen kautta
-
Miten kotoutuminen onnistuu?
-
Ulkomaalaistaustaisten lahtelaisten työllisyystilanne kohenee
-
Tilaa työllisyyspalveluiden uusi uutiskirje
-
Ohjaamo Lahti lähdössä täyteen vauhtiin uusissa tiloissa Palvelutorilla
-
Miksi Lahti on lähtenyt työllisyyden kuntakokeiluun
-
Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilu koskettaa kaikkia väestönosia
-
Kuntakokeilu tuo valtavan muutoksen työllisyyspalveluihin
59
artikkelia