Hyppää sisältöön
Kärpäsen peruskoulu

Kärpäsen koulu

Kärpäsen koulu on 1. – 9. luokkien yhtenäiskoulu, jossa on myös esiopetusryhmä. Oppilaita Kärpäsessä on lähes 600, opettajia reilu 40, osa opettajista on yhteisiä muiden koulujen kanssa. Koulunkäynnin ohjaajia koulussa työskentelee 19.

Kärpäsen koulu toimii peruskorjatussa toimipisteessä.

Kärpäsen peruskoulu on yksi Lahden monimuotoisimpia kouluja. Meillä on yleisopetusta, esiopetusta, alueellisia erityisen tuen pienryhmiä sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta. Tämä antaa oppilaille mitä parhaimmat puitteet opiskella ja kasvaa ympäristössä, jossa totutaan ja opitaan erilaisuuteen, ottamaan huomioon niin kehittyvä yhteiskunta kuin sen monimuotoisuuskin. Oma koulunuorisotyöntekijämme toimii tiivisti koulun oppilaiden arjessa mukana.

Meille tärkeitä asioita ovat hyvät tavat, toisen kunnioittaminen ja hyvä me-henki, joiden eteen koulussamme tehdään töitä.

Kärpäsen koulussa on mahdollista valita yläluokilla 7. – 9. kuvataiteen painotettua opetusta.

  • Kärpäsen koulussa oppilaat voivat valita kolmannelta luokalta alkavana A2-kielenä espanjan, ruotsin tai kiinan. Kiinan kielen opetus järjestetään yhteisesti kaikille lahtelaisille kiinan valinneille oppilaille etäyhteyksin toteutettavana opetuksena.

    Lue lisää peruskoulujen kielitarjonnasta. 

  • Kärpäsen koulussa on mahdollista valita yläluokilla 7. – 9. kuvataiteen painotettua opetusta. Hakeminen on ajankohtaista tammikuussa 2023.

    Kuvataiteeseen tutustutaan monipuolisesti erilaisia tekniikoita hyödyntäen

    • Kuvataidetta integroidaan monipuolisesti eri oppiaineisiin
    • Tehdään yhteistyötä kaupungin kulttuuritoimijoiden kanssa
    • Toteutetaan näyttelyitä koulun ja kaupungin tiloissa
    • Hyvät lähtökohdat jatko-opinnoille ja elinikäiselle harrastamiselle
    • Kuvataidetta opiskellaan 3t/vko

    ”Kuvis on niin paljon muutakin kuin pelkkää piirtämistä!”

    Lisätietoa painotettuun opetukseen hakemisesta.

  • Kärpäsen koulun vanhempainyhdistys kokoaa oppilaiden vanhemmat ja huoltajat yhteen. Yhdistys toimii vanhempien vaikutuskanavana ja yhteisöllisyyden luojana. Yhdistys edistää kodin ja koulun kumppanuutta ja yhteistyötä.

    Yhdistyksen tarkoituksena on tukea ja kehittää koulun toimintaa, myös taloudellisesti. Yhdistyksen varoja käytetään muun muassa oppilaiden stipendeihin, välituntivälineiden hankintaan ja koulun viihtyvyyden parantamiseen. Yhdistys järjestää omia tapahtumia sekä osallistuu koulun ja alueen yhdistysten järjestämiin tapahtumiin.

    Liity vanhempien FB-ryhmään – löydät meidät Facebookista ”Kärpäsen koulun vanhemmat”

    (linkki: https://www.facebook.com/groups/1125789111129294)

    Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla, WhatsAppilla tai puhelimitse.

    Puheenjohtaja Suvi Turunen (040-188 1431)

     karpasenkoulun.vy@gmail.com

    Lue lisää peruskoulujen vanhempaintoimikunnan tehtävästä ja merkityksestä kodin ja koulun yhteydenpidon välineenä.

  •    
    RehtoriAri Pippuri etunimi.sukunimi@lahti.fi050 559 7847
    ApulaisrehtoriTimo Aho etunimi.sukunimi@lahti.fi050 387 9636
    KoulusihteeriSari Kyyhkynen etunimi.sukunimi@lahti.fi044 716 1314
    1A, Espanja 3.lkSanna Saaranen 050 518 0492
    1BAnni Korhonen 050 518 0036
    1CMinna Laaksonen044 416 3708
    2AKati Parkkonen050 518 0034
    2BPiia Vaso044 482 0672
    2CVera Viitasuo044 416 4599
    3ATea Sihvo050 518 0026
    3BRiiheläinen Laila050 518 0037
    3CErika Hermasvuo-Monto 050 518 0499
    4AKatarina Schavikin 050 518 0491
    4BMarja Viljanen 050 387 9638     
    4CRiitta Hauvala 050 398 5336
    5ABMinna Ahonen050 387 9647
    5ABKatja Arrenius050 518 0497
    5CHanna Koivisto 050 387 9634
    6ABEsa Liukkonen044 416 3748
    6ABLea Smolander050 387 9644
    6CKristiina Viitasuo050 518 0029
    EN 3-6 luoRitva Metso050 518 0027
    ESPANJA 4.lkMarisa Perona Reko050 3111 686
    ERO 0-1 Mirka Pellava-Ruotanen044 482 6589
    ERO 1-6 Jaana Horppila050 518 0498
    ERO 7-9, SA  Tytti Rautamies050 518 0045  
    ERO 7-9 Liisa Suni 044 4820892
    Mav3Noora Särösalmi044 482 0555
    Mav4Laura Jauhojärvi044 482 6551
    Mav10Olga Kinko0444826592
    AI  Minna Ansala050 387 9632 
    TvT, MA, FY, KE, KÄS ROBOJuhani Pennanen 044 416 4823 
    BI, GE, TT Anna Myllymäki050 518 0035  
    ELUO   Hans Arrenius044 482 0977 
    ELUO  7-9Heidi Sorsa044 725 6050
    EN 3-6 Ritva Metso050 518 0027  
    EN, RU    Johanna Lukkarinen044 416 3813
    EN, RU    Katja Karvinen 050 518 0015  
    MA, FY, KE Marjo Paakkulainen 044 416 3714 
    HI, YH, AI Henri Sorvali 050 387 9633  
    KOMinna Häme050 518 0023  
    KO, UE  Juha Flinkman 050 387 9640              
    KU Saul Tyni 050 387 9641   
    LI pojat, TT Petri Virtanen  050 387 9646  
    LI tytötLea Smolander050 387 9644
    MA, FY Hannu Ilonen 044 482 6535  
    MU 7-9 Juha Korkeamäki050 398 5129 
    OPO 7-9Miia Kivistö050 559 7843  
    AI, S2 Maiju Laitinen 050 518 0046  
    TN  Riku Syrjäniemi050 518 4565  
    TS Satu Hylkilä050 518 0016  
    UE, ET 424/426 Mervi Hietamäki050 518 0177 
    UI Maha Hafez
    UO Markus Salokangas 050 311 1648 
    Koulunkäynninohjaajat
    Cifci Selin044 482 6766
    Ohjaaja 1044 416 4140
    Hakanen Oona044 482 6356
    Helminen Jaana050 387 9643
    Huotari Katja 044 482 0978
    Jokela Kirsi 044 416 4601
    Ketola Annika050 518 4488
    Palmunen Ari 044 416 3316
    Rakkolainen Maarit050 570 4638
    Ranta Marika044 482 6739
    Ruuska Kia044 416 3711
    Silén Kati KULJETUSVASTAAVA044 416 3712
    Sireni Katariina050 387 9635
    Sokka Juha-Pekka050 518 0042
    Strengell Kaija044 416 3710
    Svärd Margo044 416 3707
    Toivonen Outi050 387 8728
    Yli-Suomu Tarja050 387 9631
    EskariTaru Kuiri 044 482 0858
    Oppilashuolto
    KuraattoriHanna Autio044 482 6911
    KoulupsykologiElina Talala044 416 3622
    TerveydenhoitajaTea Särkkä044 482 0130
    Tukipalvelut
    IltapäiväkerhoElina Koivula044 725 7364
    KoulunuorisotyöntekijäUlla-Riitta Moilanen (Ullis)050 559 4125
    Kiinteistönhoitaja-vahtimestariValtteri Tuuli (RTK) 044 412 4959
    ErikoisammattimiesPetri Aittakallio044 482 0772
    LaitoshuoltajatTarja Laine044 416 3340
    RuokapalveluvastaavaHeidi Hiltunen050 398 5931

Yhteystiedot

Opetushenkilöstön yhteystiedot löytyvät Wilmasta. Kirjautuminen vaaditaan.